maanantai 25. maaliskuuta 2013

Naistenpäivä

Perjantai oli todellinen unelma naisille, sillä 8.3 oli Azerbaidzhanissa valtion virallinen naistenpäivä. Pariskunnat kulkivat onnellisena ympäri kaupunkia lahjojen ja kukkien kanssa. Ryhmämme miespuoliset jäsenet ottivat niin ikään päivän huomioon ja hemmottelivat tyttöjä kukilla ja makeisilla.
Päivän teemana olivat paikallinen kulttuuri ja energiatalous. Suuntasimme amerikkalaishenkisellä koulubussilla Bakun ulkopuolelle tutustumaan mm. Samovar-museoon ja maakaasukenttiin.

Samovar-museossa oli satoja eri kohteita ihailtavaksi. Jo Neuvostoliiton aikoina samovareilla oli tärkeä merkitys paikallisessa kulttuurissa, mikä näkyi myös museossa.



Museon yhteydessä oli myös historiallinen teemapuisto, jossa tutustuimme muun muassa mattojen tekoon. Pihapiiriä säväyttivät suloiset eläimet, joissa riittikin ihmeteltävää. Suomalaiset turistit kiinnostivat paikallisia kovasti, ja pienet lapset seurasivatkin meitä innokkaasti koko matkan,
Kylmä tuuli viilensi päivää, ja reippaan ulkoilun jälkeen pääsimme virkistäytymään teelle ennen suuntaamista maakaasukentille. Tuuli oli hyvin voimakas, joten visiitti jäi pikaiseksi luonnonilmiön ihasteluksi. Näkymä oli hyvin kaunis pimenneessä illassa.

Our trip to AZ Granata Juice Plant

Again it was a grey rainy day, like all before, when we headed out to Az Granata Juice factory in Agsu, Azerbaijan. We were supposed to get there in two hours, but we ended sitting in the bus for four and a half hours. No biggie, we had crisps and soda. 


The plant occupies a large 8,8 ha territory.  The working area is around 55 000 square metersFor meeting the plant’s demand for water 6 artesian wells have been put into commission. Every day the plant is supplied with 700- 800 tones of water via artesian. Furthermore, there is 1000 ton of water supply and water filter capable of processing 40 tons of water per hour at the plant. 



The plant consists of juice and wine workshops, 5-storey administrative building and 3-storey hotel having 13 rooms for guests. Production departments of the plant consist of the divisions for fruit receiving, fruit processing, concentrates preparation, wine making and keeping, wine packaging, alcohol production, aseptic storage, glass filling and packaging, tetra-pak filling and packaging. The plant which is able to produce 12 tons fruit juice and 3 tons of wine per hour, is able to receive 20 tons of fruit per hour. Its annual producing capacity is 50000 tons of fruit or 65 million of conditional packaging. The plant’s fruit receiving workshop is suitable for grape, pomegranae, apple, pear and quince assortments. The following stages such as fruit receiving, washing, sorting, removing needless micro organisms, storing in the aseptic tanks, condensing and filling aseptic tank are implemented at the plant.





The plant which is supplied with the equipment from Germany, Switzerland, Italy, Bulgaria and France, has also a warehouse for 2 million liters of finished products. Moreover, all analyses concerning the chemical and micro-biological composition of the product, its taste, smell, appearance and suitability for selling were conducted at the plant’s laboratory, and hygienic standards of the products are ensured. There are only 4 packaging lines for 3 fruit juice and 1 wine at the plant supplied with the state-of-theart and modern technologies. 






perjantai 22. maaliskuuta 2013

Gobustanin kansallispuisto ja kaiken historia


Vinosta maisemakuvasta huolimatta avaruus on aistittavissa. Maiseman sävyt olivat todella mielenkiintoisia, siis lähinnä ruskeaa ja vihreää ja harmaata.


Kiviaita pitää epätoivotut kivet alueen ulkopuolella. 



Tässä ollaan jo Gobustanin kansallispuistossa, josta löytyy siis näitä kalliopiirustuksia aivan tuhottomasti.


Siellä siintää Kaspia.


Kaikenlainen tanssi on kuulemma keksitty Azerbaidzanissa. Näitä kivipiirroksia on alueella kuutisen tuhatta ja ne on tehty neljän tuhannen vuoden aikana. Asutus paikalla tapahtui jääkauden, ns. märkänä aikana, joka kesti keskiajalle saakka. 


Kaikkialla tuoksui laventeli. 


Kiviaavikolta löytyi jokin pömpeli, jolla näki vaikka kuinka kauas. Se toimi jotenkin kiikarina. Oli riemastuttavaa.


Yrttejä kerättiin myös. Oppaanamme toiminut vanhempi rouvashenkilö ohjasi mielellään nuorisoa yrttien pariin. Monilla oli retken jälkeen kourat täynnä laventelia, jota nyt ei tietenkään syödä, sipuleita, viinisuolaheinää ja sellaisia.

Retki päättyi ja ajoimme Gobustanilta rantaan kalaravintolaan. Tuuli hillittömästi ja tuntui lähes pakkaselta. Kaspianmeri oli kuitenkin kaunis ja ilmakin kirkastui.



Kaikkialla on aistittavissa sellainen "tehdään tää nyt vähän sinnepäin" -mentaliteetti. Suomalaisen mielestä kaikki on vähän rempsallaan. Kasvattavaa.


"En syö." Ruokaa oli paljon ja sitä oli aina riittävästi. Säilöttyjä kurkkuja, tomaatteja ja kaalia. Gutabeja täytettynä viinisuolaheinällä, korianterilla, kevätsipulilla ja persiljalla, erilaisia leipiä. tuota savustettua kalaa, jonka nimeä en tiedä, mutta jonka liha oli valkeaa ja pehmeää. Ja paljon imeliä mehuja, jotka meillekin tulivat tutuksi Az Granatan vierailulta.

Tuo kalaravintola oli toisessa kerroksessa, seinät olivat pahvia ja kun järveltä tuuli, kuin mereltä ikään, söimme kaikki kiltisti takit päällä.



torstai 21. maaliskuuta 2013

Harmaata, pilvistä, vastatuulta

Aamu alkoi kirkkaana ja kuten sanotaan, tiistain kuuluu olla toivoa täynnä. Lampsimme aamulla valtion öljy-yhtiön, SOCARn toimistoon, jossa meidät otettiin passintarkastuksen ja metallinpaljastinten jälkeen oikein lämpimästi vastaan. 

Meille kerrottiin SOCARn strategiasta, kaasuputkista ja Azerbaidzanin ölyntuotannosta. Prameisiin pukuihin verhoutuneet asiantuntijamme olivat näennäisen avoimia yhtiön tulevaisuudesta ja kertoivat myös SOCARn akateemisesta projektista, johon valtion lahjakkaat nuoret voivat hakeutua. Yhtiö kustantaa nuorille akateemisen koulutuksen jossain maailman huippuyliopistoista, tämä kuulemma siksi, että saadaan asiantuntevaa porukkaa töihin yhtiöön. Toisaalta  selkeästikään Azerbaidzanin valtion oma koulutustaso ei voi taata asiantuntijoita paikallisille suuryrityksille. Rahalla saa vaikka juristin paperit, niin miksei strategistin, lääkärin tai markkinoinnin ammattilaisenkin.

Pikaisen ruokatauon jälkeen siirryimme toiselle puolelle Bakua. Talot olivat neukkumaisen ankeita ja ne olivat suuria. Kadut olivat selkeästi epäsiistimpiä kuin keskustassa. Presidentti tervehti ihmisiä joka kulmassa. 






"Rakennetaan tornitaloi, niin ne näkee kuinka suuri tää kaupunki on."





 Sitten pääsimme kristallikruunujen katveisiin. Keskellä neukkutalojen labyrinttiä löytyi viiden tähden hotelli, jossa meidät otti vastaan TEAS,  The European Azerbaijan Society. Järjestön tarkoituksena on tehdä Azerbaidzania tunnetuksi sekä ilmeisesti Nagorno-Karabakhin konfliktin ratkaisua Azerbaidzanin eduksi.



Näin meidät otettiin vastaan. Kuudennessa kerroksessa oli seminaaritilat, istuimme pöytään. Diasarja armenialaisten agressioista pyöri taustalla. Kuulimme paikallisen koulutuksen saaneen historijoitsijan perusteita azerbaidzanilaisten ensisijaiselle oikeudelle elää ja asua Karabakhin alueella. Perusteet rönsyilivät jossain tuhansia vuosia sitten tapahtuneissa detaljeissa. Kysyessämme, liekö Azerbaidzanin valtiolla taloudellisia intressejä Karabakhin alueella, saimme pitkän, taas tuhansia vuosia läpileikkaavan, monologin päätteeksi kuulla, että kyse on kunniasta ei rahasta. Pikkuvaltion komplekseja suuruudesta? Niitä kuultiin ja paljon.

Konflikti itsessään on hyvin mielenkiintoinen. Wikipedia kertoo:


Vuoristo-Karabahia asuttivat vuosisatojen ajan kristityt armenialaiset ja islaminuskoiset azerit. Alue liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1800-luvulla. Se oli sitä ennen ollut itsenäinen Karabahin kaanikunta.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto perusti Vuoristo-Karabahin autonomisen alueen Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan sisälle. Kun Neuvostoliiton valta alueella hiipui 1980-luvulla, armenialaisten ja azerien väliset yhteenotot lisääntyivät. Paikallishallinto halusi liittyä Armeniaan ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991 Vuoristo-Karabah julistautui itsenäiseksi tasavallaksi, mikä kiihdytti 1980-luvulla alkanutta sotaa. Sodassa arviolta 20 000–30 000 ihmistä menetti henkensä ja armenialaiset joukot onnistuivat saamaan alueen hallintaansa. Armenialaiset myös miehittävät Azerbaidžanin alueita Vuoristo-Karabahin ulkopuolelta ja loivat näin maayhteyden Karabahin ja Armenian välille. Vuonna 1994 osapuolet suostuivat aselepoon.


Ohessa Wikipediasta (http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/39/Nagorno_Karabakh_Ethnic_Map_1989.png) napattu kuva, jossa näkyy etninen jakautuminen Karabakhin alueella. 







TEAS tarjosi tsuffet ja paakelssia. Kaikki näytti hyvältä, mutta mikään ei oikein maistunut miltään.

Seuraava kohde oli OSCE, Organization for Security and Co-operation in Europe, jossa saimme kattavan kuvauksen Azerbaidzanin tilanteesta ihmiskaupan pit-stoppina ennen Lähi-itää. Ukrainalaisia naisia ja itäeurooppalaisia työntekijöitä rahdataan laittomasti jatkuvasti Azerbaidzanin kautta.

OSCE informoi meitä myös Azerbaidzanin ihmisoikeustilanteesta Bakun ulkopuolella, jossa esimerkiksi naisten oikeudet ovat edelleen hyvin vähäiset. Siinä missä moderni bakulaisneito saattaa opiskella ja kulkea mielitiettynsä kanssa käsikädessä naitetaan maalaistyttöjä nuorena ja erotilanteessa perheen kunnia on monessa tapauksessa edelleen ykkösenä.

Ihmisoikeuksiin lukeutuvat myös oikeus kokoontua ja järjestää mielenilmauksia, joskaan Bakussa niitä ei järjestetä keskustassa vaan kaupungin rajoilla. Tästä saimme kuulla mielenkiintoisen anekdootin myöhemmin. Tapaamamme nuorison edustajat kertoivat, että Euroviisujen perinteistä seksuaalivähemmistöjen paraatia ei nähtykään järjestäjäkaupunki Bakussa. Paraati ulkoistettiin naapurimaahan Gruusiaan, jonka Tbilisissä sitä sitten juhlittiin.


Illalla pyörähdimme hieman mattokaupoilla. Emme ostaneet mitään, sillä tinkimistaidoissa oli vielä petrattavaa.


Maailman toiseksi korkein lipputanko. Armenialla on kolme metriä korkeempi. 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Azerbaidzan, kaiken ja kaikkien synnyinmaa

Opiskelijat ovat nyt päässeet tutustumaan Bakuun. Toiset saapuivat sunnuntaina Istanbulista, myöhempi porukka taisteli tiensä läpi setäjoukkojen ja aamuöisen aution vanhan kaupungin hotellille.

Maanantai 4.3. valkeni nopeasti. Väsynyt bloggaaja jätti aamun ensimmäisen, vapaaehtoisen, ohjelman väliin, ja liittyi metromatkailun jälkeen kera toisen väsyneen, muiden joukkoon ADAlla. ADA on Azerbaidzanin diplomaattinen akatemia, jonka rakennukset olivat moderneja ja upeita verrattuna röttelöiseen valtion yliopistoon, jossa toiset olivat käyneet. Tutustuimme ADAan vararehtorin opastuksella.

Tämän jälkeen meidät noudettiin viiden tunnin kaupunkierrokselle. Oppaanamme 73-vuotias rautapapparainen kuljetti meitä minibussillaan läpi kaupungin. Näimme niin vanhan kaupungin, ikuisen tulen muistomerkin, flame towerit sekä muita merkittäviä bakulaiskohteita.

Jalat alkoivat olla rakoilla ja mieliala matalalla, kun pääsimme vihdoin Sirvansah-nimiseen ravintolaan. Joukkoomme liittyi Suomen kunniakonsuli ja nautimme meze-tyyppisen aterian viineineen ja jälkiruokineen. Taustalla soi elävä perinteinen azerimusiikki.

Illan päättii iltakävely hotelliin vanhaan kaupunkiin ja pään painaminen tyynyyn!



Sirvansah restaurant served us a traditional meal.


Rainy day time Baku and the majestic Flame towers. Still in progress and obviously empty of any inhabitants.



Our awesome tourguide.



Flame towers photographed from the old town. Interesting opposites.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Beautiful Baku



Exotic Baku is the Eastern metro poly where West and East meet. The city has been totally rebuilt during the past ten years. However, there are still a high number of historical sightseeings that are extremely beautiful.

In addition, we deepened our knowledge of energy sector which is extremely important for Azerbaijan. We visited this unique natural gas sight that locates outskirts of Baku.

This landscape has been taken from Old Town in Baku, which reflects the combination of old and new eras in Azerbaijan.  The famous Flame Towers can be seen from every direction in the city.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Viikkosuunnitelmia, palautetut viisumit ja matkajännitystä

Jännitys liennittyi eilen, sillä iltakokouksessa saimme vihdoinkin viisumimme takaisin Azerbaidzhanin Ruotsin lähetystöstä. Ainakin allekirjoittanut jännitti kovasti, sillä olin perinteisen hirveän talvi-influenssan kourissa täyttäessäni viisumihakemusta ja pelkäsin unohtaneeni jotain.
Kaikki on kuitenkin hyvin.

Matkaohjelma lupailee seuraavanlaista.
Maanantaina useat meistä saapuvat aamuyön aikaan. Ohjelma on sen vuoksi aamusta väljähkö, mutta jo puolilta päivin suuntaamme kohti Azerbaijan Diplomatic Academya.

Tiistaina aamulla ohjelmassa on muun muassa State Oil Company of Azerbaijan Republic.

Keskiviikkona lähdemme retkelle Agsun kaupunkiin ja tutustumme granaattiomenamehutehtaaseen, AZ-Granata LLC:n. (http://azgranata.az/en), jossa meitä odottaa ainakin kierros mehutehtaalla ja sen toimintaperiaatteisiin syventyminen.

Torstaina lähdemme taas Bakun ulkopuolelle, ohjelmassa on Gobustan luonnonpuisto ja mutatulivuoret.  Käymme myös paikallisessa moskeijassa ja tutustumme kelluviin öljynporauslauttoihin Garadag-kylän lähistöllä. Käymme myös päivän aikana tutustumassa Wärtsilän suomalaisiin työntekijöihin ja heidän kokemuksiinsa Azerbaidzhanista.

Perjantaina olemme edelleen retkellä. Pääsemme Janardagiin ja Abscheronin luonnonpuistoon.

Viikonloppu luvattiin pitää ohjelmavapaana, sillä osan kotimatka alkaa jo lauantaina. Osa palaa kotiin vasta sunnuntai-iltana.

Ohjelman lisäksi jännitämme muutakin, millaista on ruoka, millainen on kaupunki, mitä kaikkea siellä voi tehdä, ketä kaikkia tapaamme, onnistuvatko matkamme, paljonko rahaa tarvitaan ja muuta.
Matkakuume kasvaa!